Blogi, Työnteko, Yleistä

Hyvä valaistus on tärkeää keilatessa ja työskennellessä

Valon merkitys ihmisten hyvinvoinnille tunnetaan jo laajasti. Valo säätelee muun muassa mielialaamme, vuorokausirytmiämme, ruokahaluamme ja lisääntymistämme, joten sillä on suuri merkitys niin työhyvinvoinnille kuin myös arjessa ja harrastusten parissa jaksamiselle. Luonnonvaloa ei Suomessa ole saatavilla läheskään tarpeeksi, siksi tarvitaan keinovaloa. On tärkeää, että valaisimet tuottavat laadukasta ja tasaista valoa, mutta siitäkään ei ole haittaa, että valaisin itsessään on kaunis. Esimerkiksi Tom Dixon-valaisimet ovat esteettisiä ja kiehtovia sisustusesineitä silloinkin, kun ne eivät ole päällä. Kun tämän muotoilijan valaisimet napsautetaan päälle, tuottavat ne kaunista ja tasokasta valoa, minkä valossa on ilo toimia niin toimistotyöntekijän kuin vapaa-ajan harrastustensa parissa rentoutuvan – siksi ne ovat mitä parhain valinta myös keilahalleihin.

Hyvä työtilan valaistus toteutetaan yleisvalaistuksella sekä kohdevalaisimilla

Suositeltavinta on, että työtilat ovat maan päällä ja tiloissa on ikkunat. Jos tämä ei ole mahdollista, on työtilan suunnittelussa otettava huomioon ilmanvaihto, poistumisteiden turvallisuus sekä tietenkin valaistus. Kaikkiin työtiloihin, myös kotona sijaitseviin työpisteisiin ja työskentelynurkkauksiin, tarvitaan kunnollinen valaistus. Hyvä valaistus lisää niin työturvallisuutta, viihtyvyyttä kuin työmotivaatiotakin. Jos työtilan valaistus on jollain lailla riittämätön tai sopimaton, se näkyy silmien rasittumisena, epäviihtyisyytenä ja jopa virheiden lisääntymisenä. Riittävän yleisvalaistuksen lisäksi tarvittaneen kohdevalaisimia.

Valon tulee olla riittävän voimakasta ja mielellään säädeltävissä tarpeen mukaan. Ikääntyessään ihminen tarvitsee enemmän valoa saavuttaakseen saman näkötarkkuuden kuin nuorempana, joten tämäkin on otettava huomioon työtilojen valaistusta suunnitellessa. Valon on myös oltava tasaista, ja mielellään kirkasta, sillä lämpimät värisävyt saavat uneliaaksi. Elimistömme yhdistää pehmeän ja lämpimän valon nukahtamiseen ja rentoutumiseen, joten tällainen valaistus ei ole omiaan työskentelyyn varattuihin tiloihin. Karkean työn valaistusvoimakkuudeksi suositellaan 150–300 luksia, kun taas tarkkuutta vaativa työ vaatii jo yli 1 000 luksin voimakkuutta. Valaisimien sijoittamisessa ja suuntaamisessa on huomioitava se, ettei synny häikäisyä tai häiritseviä varjoja. Auringon häikäisyä vastaan kannattaa hankkia kaihtimia.

Keilailukin hauskempaa hyvin valaistussa tilassa

Keilailu sopii kaikille, siksi se on erittäin suosittu harrastus. Keilailu ei ole mitään välineurheilua, sillä mitään hankintoja ei ole pakko tehdä – keilailuhallilta saa vuokrattua keilailukengät ja keilat. Keilaaminen ei myöskään ole kallista, joten ei ihme, että sitä harrastetaan usein koko perheen voimin. Keilaamisen kaltaisia harrastuksia tunnetaan monissa maissa ja kulttuureissa. Se, mitä nykypäivänä kutsumme keilailuksi, syntyi ilmeisesti Yhdysvalloissa, tarkemmin ottaen Connecticutin osavaltiossa, vuonna 1841. Vuonna 1895 perustettiin New Yorkissa keilailun kansallinen kattojärjestö, joka otti käyttöön nykyisinkin käytössä olevan pistelaskujärjestelmän, ja joka laati keilailulle yhteiset säännöt. Erityisen suosittua keilailu oli Yhdysvalloissa 1960–70-luvuilla. 

Keilailu levisi Eurooppaan nopeasti, ja Suomen se saavutti 1920-luvulla, kun avattiin kaikkien aikojen ensimmäinen keilahalli. Suomalaiset ovat siitä asti olleet innokkaita keilaajia, ja toisin kuin monissa muissa urheilulajeissa, olemme keilailun saralla voittaneet lukuisia arvokilpailuita, jopa EM- ja MM-tasoilla.

Keilailukin on mukavampaa, kun keilahallin valaistus on hyvin suunniteltu. Yleisvalaistus, mikä ei häikäise, luo hyvät ja turvalliset puitteet keilojen kaatamiselle ja tulosten jännittämiselle. Kohdevalaisimilla voidaan luoda mukavaa tunnelmaa kahvilan puolen pöytiin, missä voi kerrata suorituksiaan ja levätä hetken liikuntarupeaman jälkeen. Mielenkiinto ja vireystaso pysyvät yllä koko keilapelin ajan, kun keilahallin valoissa on oikea väri, voimakkuus ja suuntaus. Keilailu vaatii tarkkuutta. On tärkeää, että myös iäkkäämpi keilaaja näkee hyvin eteensä, jotta hän pystyy kohdistamaan pallon, eikä esimerkiksi astu liian pitkälle. Niin työskentelytilan kuin keilahallienkin valaistussuunnitteluun kannattaa palkata alan ammattilainen, jolla on taskussaan riittävä osaaminen erilaisten tilojen valaisun suunnittelusta. 

Joillakin keilahalleilla tarjotaan erikseen hohtokeilausta. Saattaa olla, että hohtokeilausta tarjotaan vain viikonlopun myöhäistunteina, tai ehkä keilahallista voidaan rajata oma tila hohtokeilailulle milloin vain. Hohtokeilauksen valaistus ja valosuunnittelu ovat kokonaan oma lukunsa. Tilasta sammutetaan suurin osa valoista, ja keilaajien on tultava toimeen hämärän keskellä olevassa sinertävässä valossa. Nimi hohtokeilailu tulee siitä, että radat ja keilat ikään kuin hohtavat. Ikäihmiset eivät useinkaan hohtokeilaamisesta välitä, mutta nuorten keskuudessa se on hyvin suosittua. Hohtokeilaus sopii pikkujoulu, synttäri- tai vaikka polttariporukalle, sillä hämyinen valaistus luo ihan omintakeiset puitteet juhlimiselle.